Estetiikan emeritusprofessori Aarne Kinnunen kuvaa uutta teostaan seuraavasti: "Melankolia, pessimismi, jumalten herjaaminen, ylimielisyys ja korskeus, apokalypsis, viimeinen tuomio, kuoleman kaikkivalta ovat Paavo Haavikon tuotannon ongelmia. Ne ovat helposti luettavissa, kunhan samalla pitää mielessä, ettei yksikään ole totutussa merkityksessä. Kaikissa on Haavikolle ominainen ylä-ääni. Niitä terävöittää myös vastamaailma, jota ilman pessimismi jäisi laimeaksi: ironia joka sisältyy asetelmaan 'Puut, kaikki heidän vihreytensä'. Puiden avulla olisi ollut mahdollista siirtyä toiselle tielle, sille joka ei vie tuhoon ja rikollisuuteen. Mutta positiivinen mahdollisuus on jo menetetty. Mitä sitten jää jäljelle, kun ei ole toivoa. Tieto kadotetusta mahdollisuudesta, joka oli reaalinen? Ehkä vähän enemmän. Meidän on perustettava pyhiä lehtoja, joissa ihmisten oleskelu on kielletty. Ja tämä on ironian toinen potenssi."