Mies kohtaa äitinsä elämän ja kuoleman, vanhempiensa menneisyyden ja näiden kautta oman itsensä. "Makasin perähuoneen mustalla 60-luvun nahkasohvalla kuten monesti äidin eläessä, kuten isäni ennen minua, ja melkein odotin, että äiti kohta astuu huoneeseen. Muistelin sitä päivää ja edellisiä päiviä ja sitä, mitä äiti oli viimeisellä kerralla sairaalassa yrittänyt sanoa." Kirjailija Pekka Matilainen kuvaa aikuisen miehen kohtaamista kuoleman kanssa: äidin kuolema, isän kuolema, kuolleet sukulaiset, joita hän ei koskaan itse ole tavannut, lapsuustoverien kuolemantapaukset Helsingin Kallion korttelissa, ajatus omasta kuolevaisuudesta. Matilainen näkee äitinsä päiväkirjojen, kirjeenvaihdon ja tämän kotiinsa keräämien esineiden kautta myös koko sukunsa elämän: vanhempiensa avioliiton myrskyt ja tyvenet, näiden vanhempien erilaiset elämät ja kohtalot. Sukuhistoriansa kautta hän katsoo uudestaan myös itseään, pojasta aikuiseksi varttuvaa miestä, joka lähti Pariisiin tullakseen kirjailijaksi ja joka myöhemmin eli värikkäät elämänvaiheensa. Yksityisen historian kautta muodostuu yksi näkökulma Suomen sodanjälkeiseen muutokseen.