Kun opetustyön luonne muuttuu, myös sen mielekkyys on vaarassa kadota. Opetustyö on vaarassa muuttua kutsumustyöstä pelkäksi palkkatyöksi, jossa työn mieltä ja merkitystä arvioidaan suhteessa siitä saatavaan taloudelliseen hyötyyn. Kun mahdollisuudet tehdä kutsumusperustaista työtä itseä tyydyttävällä tavalla heikkenevät merkittävästi, työntekijä alkaa kyseenalaistaa sitoutumisensa työhön ja sen kohteeseen. Opetustyön erityisasema on perustunut sille asetettuun tehtävään ylläpitää yhteiskuntarauhaa ja turvata yhteiskunnan moraalisen tahdon toteutuminen. Valtio on toiminut tässä tehtävässä takuumiehenä. Se otti opettajien ammattikunnan erityiseen suojelukseen vastineeksi työntekijöiden sitoutumisesta ja oikeamielisyydestä. Näin syntyi kutsumuksen eetos, jossa työn luonne ja mielekkyys perustuvat mahdollisuuksiin tehdä itsenäisiä moraalisia ratkaisuja ja tavoitella yksilöitä suurempia päämääriä. Tutkimuksessa muotoillaan teoriantutkimuksen keinoin hypoteesi opetustyön muuttuneesta luonteesta. Havaintojen perusteella käynnissä on kaksi samanaikaista työn luonnetta muuttavaa prosessia. Ensinnäkin opettajan on entistä vaikeampi löytää työlleen perustaa ja tarkoitusta, sillä muutokset työssä ja olosuhteissa kohdistuvat suoraan yksilöön. Lisäksi työntekijöiden odotukset työstä ovat kasvaneet. Aiemmin merkittävät kristillisen palvelutyön eetos ja kansalaisten arvostus eivät ole riittäviä perusteita työlle kulutusyhteiskunnassa, koska ne eivät takaa mahdollisuuksia tehdä yksilöllisiä elämäntapavalintoja. Toiseksi julkisen sektorin auttamistyön oikeutus on muuttumassa. Se ei enää perustu ensisijaisesti työn itseisarvoon ja käsitykseen yhteisestä hyvästä, vaan keskiössä on työstä saatava hyöty yksilöiden ja yhteiskunnan kilpailukyvylle. Hyödyn tavoittelu on tuonut mukanaan uudenlaisia ja opetustyöhön huonosti sopivia työn ja työntekijän hallinnoinnin muotoja. Työtä ei voida mitattavana suureena erottaa sen tekijästä ilman, että työntekijä samalla irrotetaan työnsä merkityksestä ja mielekkyydestä.