Suositun podcastin vetäjä ja lastenkirjailija Salla Salmela vinkkaa parhaat lahjat isälle
Isänpäivä tekee taas tuloaan. Aamukahvin tuoksu leijailee nenään. Kello näyttää yli yhdeksää ja glitteri on karissut aamupalatarjottimelle itse tehdyistä isänpäiväkorteista. Sellaisia ovat meidän viime isänpäivät olleet. Saadaan nauttia koko perheellä yhdessä sängyssä aamupalasta, johon meillä kuuluu erityispäivinä myös tietysti suklaakeksit!
Vaikka nykyään pääasiassa isänpäivää me vietetäänkin kotona niin, että vanhempi lapsista vie itse tehdyn kortin aamulla iskälle sänkyyn, halutaan muistaa myös pappaa. Korttia en ole enää vuosiin tehnyt itse vaan se on ulkoistettu omille lapsille. Ne ovat niitä parhaita kortteja! Mä sitten vastaan yhdessä lasten kanssa lahjatoiveista. Lahjat ovat parhaita, kun toiveet tulevat suoraan lahjan saajalta itseltään, mutta kyllä ainakin meillä mies yleensä kertoo ettei hän mitään tarvitse. Kun tarkemmin katsoo, on tyyny vanha ja littaantunut sekä bokserit sukkia myöten rei’illä. Tässäpä siis muutama lahjaidea joita isä ei ehkä ole tajunnut toivoa, mutta tarve voisi silti löytyä. Kaikki kätevästi samasta paikasta Prismasta ja Prisma.fi:stä:
1. Familon Custom -tyyny 50x60 cm
– Heittämällä paras ja mukavin tyyny joka on muokattavissa nukkujan mukaan. Tyynyn korkeutta ja muhkeutta voi säätää itselle sopivaksi. Sopii myös allergikoille! Toinen aina hyvä valinta on Familon Hotel Safe -tyyny joka takaa hotellitasoiset unet. Mikä sen parempaa kuin antaa lahjaksi parempia ja levollisempia unia lapsiperhearkeen.
2. Moomin Arabia Muumi Muki ABC 0,4l
– Toinen mitä mies toivoo lahjaksi joka vuosi on aamiainen valmiiksi tuotuna sänkyyn lasten tekemien korttien kera. Hankin vähän aikaa sitten nimikkomukit meille tästä Arabian Muumi ABC -mukisarjasta ja näistä on tullut ihana joka aamuinen juttu meidän perheeseen. Lisäksi tämä 0,4l on täydellinen koko aamukahville! Isänpäivän aamukahvi omasta nimikkomukista on ihana idea.
3. Housen merinovilla kerrasto
– Harva mies toivoo merinovilla kerrastoa lahjaksi, mutta ei se näin talvea vasten kaappiin käyttämättömäksi jää. Pehmeät paketit ovat parasta näin aikuisena!
4. Reino-tossut
– Muistan kun omalla papallani oli Reino-tossut ja ne oli aina sellanen papan juttu. Ajattelin, että kaikilla papoilla on Reino-tossut! Joten tänä vuonna oma isäni saa Reino-tossut. Onhan hän ollut pappa jo neljä vuotta, joten laitetaan lämpö kiertämään.
– Ainakin meillä mies on tosi kova ruoanlaittaja ja arvostaa hyviä paistinpannuja! Tässä toki voittaa koko perhe. Fiskarsin Hardface on meidän vakiopannu joka sopii koko perheelle. Ei liian raskas tai monimutkainen ja paistaa hyvän pinnan ruokaan kuin ruokaan.
Isänpäivän aamupalatarvikkeet ja korttitarvikkeet löytyvät myös kätevästi Prismasta yhdellä ostosreissulla (myös ne suklaakeksit 🍪)! Ihaninta joka isänpäivä on se lasten into kortteja väsätessä ja jännitys aamulla, kun saadaan käydä yhdessä herättämässä isä ja mutustaa aamupalaa yhdessä sängyssä. Mitä lämpimintä isänpäivää sinne jokaiselle isälle, papalle, isähahmolle ja isäksi haluavalle. 🩷
Halein,
Salla