Viisi vinkkiä urheiluliivien valintaan
Urheiluun, esimerkiksi juoksemiseen tarkoitettu liivit ovat parhaimmillaan napakat ja hengittävät. Ennen kaikkea niitä on miellyttävä pitää. Naisten urheiluliivien valintaan vaikuttavat liikunnan laji sekä tietysti rintojen koko: isommalle povelle paljon tukea, pienemmälle kevyempää.
1. Valitse tuki lajin ja rintojen koon mukaan. Lajeissa, joissa liikettä ei ole paljon, riittää kevyt tuki. Jos eteen tulee juoksua ja hyppyjä, tukevat liivit estävät rintojen pomppimista moneen suuntaan. Usein valmistajat ovat merkinneet liiveihin valintaa helpottavan tukitason. Ja selkeä sääntö on, että suuremmat rinnat tarvitsevat aina enemmän tukea.
2. Ota materiaaleissa huomioon asennot. Jos olet paljon selinmakuulla, voivat esimerkiksi metallisen kiinnikkeet tehdä kipeää. Silloin kannattaa valita liivit, joissa on vain sileää materiaalia selkäpuolella.
3. Varmista, että liivien leikkaukset ovat vartalollesi oikeat ja koko on sopiva. Urheiluliivien kuppien on hyvä peittää rinnat kokonaan. Ne ovat sopivan kokoiset, kun kupit ovat hieman kireät. Jos liivit ovat liian pienet, osa rinnoista tulee yli reunoilta. Jos takaosa kohoaa kohti niskaa, on ympärysmittaa liikaa.
4. Urheiluliivien pitää olla tukevat mutta myös mukavat. Saumojen ja olkaimien pitää tuntua hyvältä ihoa vasten ja ne eivät saa hangata. Kannattaa valita leveät olkaimet, jotta paino tasaantuu myös hartioille. Ja kun liivit hengittävät, kosteus ei jää iholle.
5. Päivitä liivit koon muuttuessa. Naisen rintojen koko ei ole sama vuodesta toiseen, joten urheiluliivitkin kannattaa vaihtaa uusiin tarpeen mukaan. Silloin ne ovat mukavat pitää yllä.
Vinkki: Pese urheiluliivit aina käytön jälkeen, sillä treenatessa syntynyt hiki ja ihon rasvat heikentävät niiden materiaaleja.