Eläytyminen valoon on ollut Antero Takalan lähtökohtana viidenkymmenen vuoden ajan. Tapa nähdä, kokea ja välittää tuntemuksensa maisemasta on säilynyt muuttumattomana vuosikymmenten ajan. Antero Takala elollistaa luontoa ja tuo sen näin lähemmäksi meitä. Valokuvaajan ja katsojan välille syntyy keskusteluyhteys, ikään kuin kuva olisi otettu, koska juuri tuo vanha petäjä rantatörmällä haluaa kertoa tarinansa. Mielikuvitus kietoutuu kuun hämärään ja pimeään valoon. Liikutaan hämärän rajamailla, jossa kuvasto avautuu sadun ulottuvuuteen. Sisäinen maisemanäkemys muuttuu kuviksi: Mindscapes. Antero Takala määrittelee itse työtään suomalaisen maiseman kuvaajana: "Maiseman kuvaus on sukua muotokuvaukselle. Kummassakin on olennaista löytää kohteen persoonallisuus. Muotokuvassa silmät ovat olennainen osa persoonallisuutta, maisemakuvassa pilvet ovat maiseman silmät. Maisemakuvaan liittyvät olennaisesti myös valo ja valon tulosuunta, vuodenaika, vuorokauden aika, sää sekä oma tulkintani maisemasta. Kyseessä ei ole dokumentti maisemasta vaan oma mielenmaisemani. Tämä syntyy lopullisesti pimeässä huoneessa. Vedostus muodostaa vähintään puolet näkemyksestäni." Matti-Juhani Karila on kirjoittanut Antero Takalan päiväkirjamerkinnät runoiksi. Jälkisanat on kirjoittanut Suomen valokuvataiteen museon johtaja Elina Heikka.