Marjatta Kaasila on tullut tunnetuksi Peräpohjolan murteella kirjoittamistaan, naisen elämää koskettelevista runoista. Hänen uusi kokoelmansa "Vanhentaahan ne eletyt vuet" - alaotsikolla "Runoja ja mietheitä elämän kulusta" - käsittelee vanhenemisen taidetta ja naisen eri rooleja vaimona, äitinä, rakastettuna ja rakastavana. Vanhenemisessa on sen vaivoista huolimatta aina myös mahdollisuus, kun sen osaa oikein ottaa: "Mie en anna vanhuuen / ovele kolokutella - - Mie rakastan olemista / täsä jamasa / täsä hetkesä." Kaasilan runoissa onkin aina toivoa ja iloa, iloa tästä hetkestä ja kaikesta siitä hyvästä, jota elämä on antanut. Runot myös tuovat sanomansa lähelle lukijaa: parempi paras päivä päälimmäisenä. "Älä sie komenna minua / mie teen kummiski kuperkeikan."