Gene Vincent oli rock'n'rollin alkuperäinen paha poika. Hänen musiikkiaan sensuroitiin ja sitä kiellettiin soittamasta. Hänen esiintymisensä päättyivät kaaokseen, hän hajotti hotellihuoneita, kun Keith Moon oli vielä koulupoika, ja hänen yksityiselämänsä oli viinan, pillereiden, aseiden ja naisten täyttämä taistelutanner. Vincentin prätkäonnettomuuden rampauttama, mustaan nahkaan verhoutunut hahmo määritti yhden rockmusiikin visuaalisen arkkityypin. Ilman 36-vuotiaana kuollutta Vincentiä meillä tuskin olisi ollut sen enempää Jim Morrisonia, Sid Viciousta kuin Marilyn Mansoniakaan. Vincent kiersi 1960-luvun alussa runsaasti Euroopassa. Hänen musiikkinsa ja kärsivän kapinallinen persoonansa teki erityisen suuren vaikutuksen brittiläiseen teddy boy -kulttuuriin, mistä "Be-Bop-A-Lulan" ja "Bluejean Bopin" sanoma levisi 70-luvun lopulla kiinteäksi osaksi myös suomalaista rock'n'roll-alakulttuuria.