Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Parantava ruoka

    Parantava ruoka

    28,70 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Terveyttä kiinalaisella ruokavaliolla Jo vuosituhansia kiinalaiset ovat tienneet, että aivan tavallisella ruoalla voi ehkäistä ja hoitaa sairauksia. Inkivääri auttaa pahoinvointiin. Selleri ja hunaja laskevat verenpainetta. Kirsikka parantaa impotenssia. Porkkana poistaa nestettä. Parsa lievittää tulehdusta. Parantava ruoka tarjoaa monien sukupolvien tiedon ruokien terveysvaikutuksista. Ohjeiden mukaan lukija voi hoitaa esimerkiksi ylipainoa, ummetusta, astmaa, mahahaavaa, verenpainetta, keltatautia, anemiaa, hämäräsokeutta sekä kuukautis- ja vaihdevuosivaivoja. Tieto perustuu kiinalaisiin lähteisiin, mutta ohjeet ovat selkeitä ja sopivat suomalaiseen ruokakulttuuriin. Myös aineksia saa helposti Suomesta. Adriana Germain on suorittanut Master of Science in Oriental Medicine -korkeakoulututkinnon Los Angelesissa ja työskennellyt Shanghain kaupunginsairaalassa Kiinassa. Hänen teoksestaan Parantavat pisteet. Hoida itseäsi akupainannalla (2004) on jo tullut alan perusteos Suomessa.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789510310472
    Paino (kg)
    0.462
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.