Tämä kirja kertoo alussa muutamien kirjan henkilöiden sotavaiheista, lomilla käynneistä, paluusta rintamalle, kuin myös kotirintaman töistä, surusta, uskosta ja toivosta. Rauhan tultua miehet palasivat korsuista rakentamaan entistä köyhempää kotiseutua, joka oli imetty kuiviin, kuten niin monen voimatkin. Kuitenkin piti jaksaa vielä. Vaihtoehtoja oli vähän. Kuitenkin sankariteot jatkuivat siviilissä. Taas tapahtui ihme. Suomi nousi, nousi kovalla työllä, johon osallistui jokainen omalla tahollaan. Murrosaika kosketti kaikkia, aikuisten ohella: vanhuksia, nuorisoa ja lapsia. Työ oli kunniassa ja jokaisen velvollisuus. Rauhanomainen nuoruus oli jäänyt elämättä. Nyt monelle rintamamiehelle alkoi puolison sekä ammatin etsiminen. Kodin perustaminen kangasteli mielessä. Ensin tarvittiin rahaa. Tilapäinen työ vei joskus kauaskin, myös pohjoisen savotoille, jota työtä ja elämänmenoa tässä myös kuvataan. Kotirintaman taistelussa oli nyt kuitenkin elämän maku. Siirtolaisväestöä sijoitettiin kylille. Karjalan murre ja tavat antoivat väriä kylien arkipäivään. Rakennettiin koteja, raivattiin peltoja ja teitä. Nuoriso kasvoi ja samalla entiset taistelijat alkoivat vanhentua ja luovuttaa työt nuoremmille. Tehtiin kuitenkin vielä jotakin - jäähyväiskäynti Lapissa Rennen luona, poikettiin Kuru-Tuomaan mökillä ja kyläkaupassa väärentämättömien ihmisten luona. Kirjassa seurataan Katalan ja Käpälämäen eläjien touhuja sekä Suurlehtolan isännän harmeja ja myös Santerin juttuja. Katsellaan kylän elämää ja käppäillään päivä kerrallaan. Tuntuu kuin kirjan henkilöt alkaisivat elämään ja toivottavat, kuten tekijäkin: "kaikesta huolimatta - viihtykää seurassamme".