Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

Tutki ja havainnoi on oppikirja havainnosta tutkimuskohteena, havainnoinnista aineiston keräämisen tapana sekä kenttätutkimuksen havainnollistamisesta. Oppikirja käsittelee myös tutkijan roolia havainnoinnissa sekä havainnoinnin ja havainnollistamisen eettisiä kysymyksiä. Kirja antaa perusvalmiuksia tieteellisen tutkimuksen tekemiseen osallistuvalla havainnoinnilla. Se antaa valmiuksia myös toimintatutkimuksen ja etnografisen tutkimuksen tekemiseen. Kirja syventää havainnoinnin osalta oppikirjaa Tutki ja kehitä ja soveltuu käytettäväksi joko itsenäisenä oppikirjana tai edellisen rinnalla. Tutki ja havainnoi soveltuu itsenäiseen opiskeluun kaikille tutkimuksesta kiinnostuneille ja oppikirjaksi toisella asteella, ammatillisessa täydennyskoulutuksessa sekä ammattikorkeakoulun perustutkinnon, erikoistumisopintojen, jatkotutkintojen sekä ammatillisen opettajakoulutuksen tutkimusopinnoissa. Se soveltuu myös yliopiston perustason tutkimusopintoihin erityisesti liiketaloustieteessä, yhteiskuntatieteessä sekä hoito- ja lääketieteessä.

Tutki ja havainnoi

35,60 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.