Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

Teos sisältää keskeisen sosiaalipalveluiden toteuttamista ja järjestämistä koskevan lainsäädännön. Kirjan aihealueita ovat sosiaaliturva, sosiaalihuolto ja -palvelut, sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet sekä rekisterinpito, sosiaaliturvan kansainvälinen soveltamisala ja sosiaalialan hallinto, henkilöstö, rahoitus ja palveluiden järjestäminen. Kirja sisältää lisäksi hallintoasioiden käsittelyyn ja muutoksenhakuun sekä julkisiin hankintoihin liittyviä säädöksiä. Uutena säädöksenä on muun muassa laki takuueläkkeistä. Muun muassa sairausvakuutuslakia ja elatustukilakia on muutettu, nuorisolakiin on otettu monialaista ja etsivää nuorisotyötä koskevat uudet säännökset, kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain aktivointisuunnitelmaa koskevia säännöksiä on muutettu sekä salassapitoa ja tietojen luovuttamista tietyissä tilanteissa koskevia säännöksiä on muutettu esimerkiksi sosiaalihuollon asiakaslaissa. Kirjassa on säädösten, oikeustapausten ja toimituksellisten huomautusten lisäksi asiantuntijakirjoituksia tärkeimmistä säädöksistä sekä ajankohtaisista säädösuudistuksista ja -muutoksista. Uudet asiantuntijakirjoitukset on tämän vuoden teokseen kirjoitettu muun muassa kotikuntalain muutoksista sekä vammaisten tulkkauspalvelulaista.

Sosiaalipalvelujen ja -etuuksien lainsäädäntö

65,00 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.