Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Roth, Yliluonnollista

    Roth, Yliluonnollista

    21,35 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Huomaa pidempi toimitusaika

    Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 7 arkipäivää.

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Kuka on mies, jonka tv-ohjelmaa seurataan Suomessa huikein katsojaluvuin? Sid Roth on hänen nimensä. Näin hän esittelee itsensä: Olen juutalainen. Olen sekä Israelin että Yhdysvaltain kansalainen. Kasvoin traditionaalisessa synagogaympäristössä. Olin ylpieä juutalaisuudestani, mutta uskonnolla ei ollut mitään annettavaa minulle. Jumalani oli raha. Päätin, että kolmekymppisenä olen miljonääri. En saavuttanut päämäärääni. Jätin vaimoni, perheeni, pankkiirintyöni. Lähdin etsimään kokonaan uutta elämää okkultismista - ja sillä tiellä olin menettää järkeni ja henkenikin. Kristitty liikemies haastoi minut tutkimaan Uutta testamenttia ja tutustumaan Messiaaseen. Sielussani asuva henkivalta yritti silloin surmata minut. Huusin Jeesusta avuksi. Hän vapautti minut. Hän antoi minulle takaisin perheeni. Vuodesta 1972 olen ollut Jeesuksen todistaja ja sielujenvoittaja. Maailmanlaajuisesti seurattu tv-ohjelmani opastaa ihmisiä pimeydestä kristuksen kohtaamisessa koettavaan valoon. TV7 välittää suomalaisille katsojille Sid Rothin ohjelmatuotantoa. Monien tv-kanavien ohjelmasarjoissa käsitellään yliluonnollisia ilmiöitä. Sid Rothin YLILUONNOLLISTA-ohjelmissa toimittajalla itsellään on dramaattinen yhteys järjen ja tajunnan rajojen takaisiin ilmiöihin. Hän tietää miten Jeesus vapauttaa kahleista. "35 vuoden ajan olen hankkinut tietoa ihmisten yliluonnollisista kokemuksista. Tähän kirjaan olen valinnut kymmenen kaikkein hämmästyttävintä kertomusta kahden vallan kamppailuista ja Jeesuksen voitoista", Sid Roth kommentoi kädessäsi olevaa teosta. Silmäile sisällysluetteloa - selaile kirjaa - lue!

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789515852588
    Paino (kg)
    0.18
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.