Puolalainen Tadeusz Borowski oli yksi Auschwitzin keskitysleiristä hengissä selvinneistä. Hänen proosa kokoelmansa julkaistiin alun perin vuonna 1946. Tähän valikoimaan on suomennettu kaksi toista novellia. Borowskin keskitysleirikertomukset sukeltavat leirin arkipäivään ja rutiineihin. Vangit syövät, työskentelevät, nukkuvat ja rakastuvat toisiinsa muutaman sadan metrin päässä paikasta, jossa toisia vankeja systemaattisesti murhataan. Henkiinjäämisen halu voittaa myötätunnon, ja normaalin ja epänormaalin raja häilyy, kunnes lopulta katoaa kokonaan. Borowski tietää mitä kaikkea ihminen on valmis tekemään kestääkseen kestämättömän ja selviytyäkseen mahdottomasta. Kokonaisuutena nämä kertomukset eivät ole ainoastaan kirjallinen merkkiteos, vaan myös julma muistutus siitä, millaiseen epäinhimillisyyteen ihmislaji kykenee.