Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Sieppari ruispellossa

    Sieppari ruispellossa

    23,75 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Sieppari ruispellossa, joka ilmestyi Yhdysvalloissa 1951, koettiin erityisesti 1960-luvulla nuorison sisimpien tuntojen tulkiksi. Kirja kertoo teini-ikäisestä Holden Caulfieldista, joka karkaa koulusta ja seikkailee muutaman päivän ajan New Yorkissa etsien sisältöä ja merkitystä elämälle ja pettyen yhä uudestaan. Suomessa Siepparin suosioon (kirjasta on otettu yli 20 painosta) vaikutti paljolti Pentti Saarikosken 1961 ilmestynyt suomennos, jota varten Saarikoski loi melkeinpä uuden kielen lähinnä helsinkiläisnuorten ja -työläisten slangin pohjalta. Viime aikoina Saarikosken käännös on kuitenkin herättänyt yhä enemmän kritiikkiä. Siepparin suomennoksesta pro gradu -työnsä tehnyt Sami J. Anteroinen luonnehtii sitä näin: "Näistä aineksista [Yhdysvaltain kieli ja kulttuuri ja stadin slangi] kehkeytyi Suomessa julkaistun käännetyn kaunokirjallisuuden tähän asti upein ja häikäilemättömin silmänkääntötemppu: Saarikoski asettui kahden itselleen vieraan maailman väliin ja muokkasi Salingerin 'nuoresta kapinallisesta' helsinkiläisen huligaanin." Yrjö Hosiaisluoman toimittamassa Kirjallisuuden sanakirjassa tällainen suomennos, joka lähenee uutta alkuperäisteosta, on saanut oman hakusanansa "siepparisyndrooma". Onkin mielenkiintoista nähdä, millaiseksi Sieppari on muovautunut nykyisen, ammattitaitoa ja teoksen sanoman välittämistä korostavan suomentajapolven edustajan käsissä. Myös Saksassa ja Tanskassa on äskettäin julkaistu Siepparista uusi käännös. J. D. Salinger syntyi New Yorkissa ja julkaisi vuosien 1948 ja 1959 välisenä aikana romaanin Sieppari ruispellossa ja 13 novellia. 1960-luvun puolivälissä Salinger vetäytyi kokonaan julkisuudesta ja kirjallisuuden maailmasta.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789513127442
    Paino (kg)
    0.362
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.