Norjalaisen fil.tri Lars Svendsenin Ikävystymisen filosofiaa on taitavasti laadittu essee ihmiskunnan vitsauksesta ja liikkeelle panevasta voimasta, ikävystymisestä. Jo pelkkä käsitteenmäärittely on herkullinen: Svendsen marssittaa esiin filosofisia, teologisia ja kaunokirjallisia käsityksiä siitä mitä ikävystyminen on, miten se suhtautuu alakuloon ja masennukseen, millaisia ilmenemismuotoja sillä on (esseessä ruoditaan niin Schopenhaueria, Thomas Mannia, Andy Warholia kuin Amerikan Psykoakin sen perusteella, miten ne ilmentävät ihmisen tylsistymistä), millaisia vaikutuksia ihmisen ajankuluun ja minäkuvan kehitykseen. Historiallisen perspektiivin lisäksi Svendsen painottaa ikävystymisen elimellistä liittymistä modernin länsimaisen ihmisen arkeen, joutilaisuuteen, elämyshakuisuuteen ja eksistentiaaliseen tyhjyyteen aikana, jolloin etääntymistä Jumalasta ei enää koeta niin katastrofaalisena dilemmana kuin aikaisemmilla vuosisadoilla. Erinomaisen oivaltava ja tärkeä teos meille kaikille.