Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori

Tuotekuvaus

Kirja kertoo helmikuussa 2018 käynnistyneestä mittavasta kohusta, joka sai alkunsa Helsingin Sanomien julkaistua laajan Brother Christmasia käsittelevän artikkelin. Myös Seura-lehti julkaisi useita Brother Christmasia moittivia ”paljastusjuttuja”. Kirja kertoo siitä, kuinka Ari Koponen aloitti Brother Christmas -toimintansa ja kuinka hän selvisi negatiivisen julkisuuden aiheuttamasta myrskystä nousten jopa kansanedustajaksi. Pahimmistakin iskuista voi selvitä. Tästä on hyvänä esimerkkinä Ari Koposen osalle koitunut lähes kohtalokkaan suureksi käynyt paine sekä siitä selviytyminen entistäkin vahvempana ihmisenä ja muiden auttajana. Kirja opastaa, millä tavoin tulee toimia, jos joutuu median yllättävän lähestymisen kohteeksi: Kuinka vastata ja kuinka yrittää pitää puolensa medioiden iskuja vastaan. Kirja todistaa, että kaikki mitä mediat julkaisevat, ei ole aina totta ja paikkansapitävää. Kustantaja lahjoittaa osan kirjan tuotosta Brother Christmas ry:n hyväntekeväisyystoiminnan tukemiseen.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789529430345
Paino (kg)
0.68
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Lindblom, Tapaustutkimus: Brother Christmas - Parran takana ei ollutkaan roisto

17,45 €

Huomaa pidempi toimitusaika

Tämä kirja on hankintatuote, joten toimitusaika voi olla tavallista pidempi. Arvioitu toimitusaika on noin 1–4 viikkoa.

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.