Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

Vuonna 1918 Suomen sisällissodassa yli kaksi tuhatta naista solmi käsivarteensa punaisen nauhan, vaihtoi hameen housuihin, nappasi kiväärin olalle, liittyi punakaartiin ja ryhtyi sotilaaksi. Miksi? Teos seuraa naisten sotaa Maarian pitäjän punaisen naiskomppanian näkökulmasta. Aivan Turun kupeessa sijainneessa työläisvaltaisessa Raunistulan esikaupungissa aseisiin tarttui noin 50 naista. Valtaosa Maarian pahamaineisista naissotureista oli nuoria tehtaantyttöjä tai palvelijattaria. Kaikkiaan punakaartin vahvuudesta naisia oli noin kolme prosenttia. Naiset osallistuivat taisteluihin, ja pian Maarian punakaarti suri ensimmäisiä kaatuneita sisariaan. Silminnäkijöiden mukaan naiset taistelivat tappiollisiksi kääntyneissä Karkun taisteluissa kiihkeästi - kiihkeämmin kuin miehet. Uskomattomat tarinat Karkun kirkossa räävittömästi riehuneista Maarian naissotilaista ovat jääneet elämään perimätietona. Kirja etsii vastausta siihen, miksi nuoret naiset ja tytöt ryhtyivät sotilaiksi. Mikä sai tavalliset työläisnaiset jättämään perheensä ja työnsä? Mikä sai heidät lähtemään hurmeisille taistelukentille? Vastauksia antavat oikeudenkäyntipöytäkirjat, aikalaisten muistelmalliset tekstit, ajan sanomalehdet sekä naisten jälkeläisten ja muiden sukulaisten haastattelut. Teos pohjautuu FM Anu Hakalan tutkimukseen, jonka Suomen Sotahistoriallinen Seura on palkinnut vuonna 2005.

Housukaartilaiset

21,65 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.