Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

Neuvolatyön käsikirjaan on koottu sekä äitiys- että lastenneuvolatyön keskeiset sisällöt. Lisäksi kirjassa käsitellään neuvolatyöhön ja perheiden elämään liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Kirjassa on myös kuvauksia neuvolatyön kehittämishankkeista, joita on tehty eri puolella Suomea, sekä esimerkkejä menetelmistä, joita voi hyödyntää työskenneltäessä lasta odottavien perheiden ja lapsiperheiden kanssa. Useiden eri alojen asiantuntijat tarkastelevat kirjassa monipuolisesti neuvolatyötä ja tämän päivän perheiden hyvinvointia. Kirja sisältää sekä teoreettista taustatietoa neuvolatyön tueksi että kokeneiden ammattilaisten käytännön vinkkejä. Kirjasta löytyy vastauksia moniin neuvolatyössä esiin nouseviin ongelmatilanteisiin ja hoitohenkilöstölle esitettyihin kysymyksiin. Toisaalta lukija löytää kirjan eri luvuista perusteluja omalle toiminnalleen. Kirjan aiheita ovat äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan ja tarkastusten lisäksi mm. erilaiset raskauden aikaiset ongelmatilanteet, riskiraskaudet, lääkitys raskauden aikana, synnytyksen jälkeinen masennus, odottavien äitien ja lasten ravitsemuksen perus- ja erityiskysymykset, lapsen perushoito ja kasvatus, varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen, yleisimmät lastentaudit, keskosvauvan hoitaminen, oppimishäiriöt, ADHD, autismi, lasten ylipaino, perheen sosiaalietuudet, kotiunikoulu, perheen mielenterveys- ja päihdeongelmat, perheväkivalta, lapsen kaltoinkohtelu ja lapsen kuolema. Kirjan perustana ovat valtakunnalliset neuvolatyötä ohjaavat suositukset ja uusin tutkittu tieto. Useat luvut sisältävät arvokasta kokemustietoa käytännön hoitotyössä ja lapsiperheiden parissa toimivilta. Näin kirja välittää myös ammateissa pitkään toimineiden hiljaisen tiedon jo työssä olevalle sekä tulevalle terveysalan henkilöstölle. Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi ammattikorkeakoulujen terveysalan opiskelijoille sekä käsikirjaksi neuvolatyössä tai lasten hoito- ja kasvatusalan työssä toimiville.

Neuvolatyön käsikirja

86,40 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.