Valtion tiedotuslaitos kielsi ulkopoliittisista syistä jyrkästi lastensiirtojen arvostelun tammikuussa 1942. Samaan aikaan se teki vanhempien suuntaan voimakasta propagandatyötä lastensiirtojen puolesta. Tavoitteena oli, että mahdollisimman moni lapsi siirtyisi Ruotsiin ja näin helpottaisi tilannetta Suomessa. Kun ei-toivotut seuraamukset sodan jälkeen nousivat esiin, syntyi erikoinen tilanne: niin päättäjät ja poliitikot kuin perheetkin halusivat vaieta asiasta. Lastensiirrot tapahtuivat Ruotsin aloitteesta, ja ne on perinteisesti mielletty puhtaasti humanitaariseksi avustustyöksi. Yksi tämän kirjan tavoitteista on muodostaa kokonaiskuva asiasta ja nostaa humanitaaristen tekijöiden rinnalle myös poliittiset taustatekijät. Lapset olivat politiikan pelinappuloita sekä sodan aikana että sen jälkeen. Lastensiirrot toteutuivat Suomen valtion tiukassa ohjauksessa. Tavoitteet olivat lähinnä väestöpoliittisia, mutta lapset pyrittiin samalla säästämään sodan kauhuilta. Lopputulos ei vastannut Suomen kansallisia etuja, sillä liian paljon lapsia jäi Ruotsiin. Kriittiset äänet kuitenkin vaiennettiin ulkopoliittisista syistä. Yksilötasolla taas lastensiirtojen heijastusvaikutus saattoi ulottua sotalapsen koko loppuelämään, eikä asioista juurikaan perhepiirissä keskusteltu. Uusimman tiedon valossa Kavén kuvaa kirjassaan lastensiirtojen kahta tasoa samanaikaisesti ja rinnan: ylätasoa, jossa päätöksenteko ja johtaminen tapahtuivat sekä yksittäisen perheen ja sotalapsen tasoa, jossa koettiin niin eron ikävä ja tuska kuin Ruotsista paluun vaikeudet.