Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Kaven, 70 000 pientä kohtaloa

    Kaven, 70 000 pientä kohtaloa

    24,50 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Kun Suomen viranomaiset talvisodan ja jatkosodan alussa tekivät päätöksen lastensiirtojen aloittamisesta Ruotsiin he eivät pystyneet näkemään tämän avustusmuodon lopullista laajuutta ja kaikkia niitä seuraamuksia, mitä päätös tulisi mukanaan tuomaan. Tavoite oli joka tapauksessa selvä: helpotuksen saaminen ahdinkotilassa oleville lapsiperheille. Sota kesti pidempään kuin uskottiin .Lasten oleskelu Ruotsissa venyi suunniteltua pidemmäksi. Pienen lapsen erottaminen äidistään on vakava asia. Ikäryhmä 0-6 -vuotiaat muodosti viime sotiemme aikana siirretyistä noin 70.000 lapsesta puolet. Näille lapsille sieluun jäi arpia, joiden vaikutus tuntuu tänäkin päivänä. Nämä arvet ovat sodan hintaa. Ruotsiin jäi pysyvästi 10.000- 15.000 suomalaislasta, Tanskaan noin 500. Nyt Pertti Kavenin julkaistavaan uuteen suomenkieliseen painokseen on lisätty luku viime vuosikymmeninä tehdyistä sotalapsiin liittyvistä psykologisista tutkimuksista. Samalla on päivitetty sotalasten yhdistystoimintaa käsittelevä luku kansainväliseen yhteistyöhön liittyvillä tiedoilla.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789519016351
    Paino (kg)
    0.33
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.