Jacquesin kotiin alkaa kertyä pölyä. Se vajoaa hitaasti joka puolelle, takan reunukselle, kirjojen päälle, olohuone on pian samean harmaa, ja Jacques päättää hankkia itselleen siivoojan. Laura ei kuitenkaan ole kovin vakuuttava. Hän ei esimerkiksi käytä imuria eikä pöly ota hälventyäkseen. Se häiritsee Jacquesia, mutta enemmän häntä hämmentää nuori nainen hänen kodissaan - varsinkin sen jälkeen, kun Laura muuttaa hänen luokseen. Seuraa väistämätön, minkä jälkeen tuore pariskunta lähtee reissuun. Matkalla voi tapahtua monenlaista, eikä aivan ongelmatonta ole vierailu Jacquesin tuttavan luona Atlantin rannalla, osteriviljelmien läheisyydessä. Christian Osterin kirja on hieno uusi tuttavuus. Minimalistisen romaanin henkilöt ovat kuin Jacquesin ystävän osterit: pienestä hipaisusta he reagoivat, vetäytyvät kippuraan ja ihmettelevät toistensa käytöstä. Päähenkilön mielenmaisema on kiusallisen tuttu epävarmuuksineen, puhumattomuuksineen sekä tunnerekistereineen, jotka muistuttavat jostakin, jonka haluaisi pian unohtaa. Kukapa meistä haluaisi olla pölynsä keskellä yksin?