Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Unohtumaton Ansa Ikonen

    Unohtumaton Ansa Ikonen

    23,95 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Ansa Ikonen oli suomalaisen elokuvan kultakauden kirkkain tähti. Hänen kuolemastaan tulee vuonna 2009 kuluneeksi 20 vuotta. Olavi Paavolainen nimesi vuonna 1936 säteilevän nuoren naisen Suomen ensimmäiseksi filmitähdeksi. Ansa Ikosesta ja Tauno Palosta tuli hetkessä koko kansan suosikkipari. Ruuhkavuosinaan Ansa Ikonen teki "kolmivuorotyötä" elokuvassa, Kansallisteatterin näyttämöllä ja perheenäitinä. Aviomies Jalmari Rinne oli Näyttelijäliiton puheenjohtaja, mikä toi dramatiikkaa myös Ansa Ikosen elämään. Kamera rakasti Ansaa ja Ansa kameraa. Ansa Ikonen esiintyi 40 vuoden ajan kansan unelmien tulkkina teatterissa ja elokuvassa. Sodan, pula-ajan ja jälleenrakennuksen raskaina vuosina Ansa Ikonen toi valoa ja iloa suomalaisten arkeen. Ansa Ikosta ei unohdettu silloinkaan, kun hänen teatteriuransa oli jo ohi. Kun Vaimoke-, Kulkurin valssi- tai Isän vanha ja uusi -elokuvia esitettiin televisiossa, hän sai vielä viimeisinä vuosinaankin kirjeitä uusilta nuorilta ihailijoilta, jotka näkivät elokuvat ensimmäistä kertaa. Kirjassa kuvataan Pietarissa syntyneen Ansa Ikosen elämänvaiheita Pro Finlandia -mitalilla palkituksi näyttelijäksi. Oman inhimillisen sävynsä kirjaan tuovat taiteilijan tunteneet perheenjäsenet, työtoverit ja ihailijat. Kirja avaa ennen kertomattomia näkökulmia legendaarisen tähden elämään.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789524922968
    Paino (kg)
    0.436
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.