Mika Terho jatkaa kuudennessa runokokoelmassaan arjen värikkäiden hiukkasten poimimista muistojen ja vaikutelmien kukkaroonsa. Ajan kokemus on voimakkaasti läsnä kokoelmassa, jossa runominä muovaa suhdettaan niin nuoruuteen, vanhuuteen kuin lähestyvään keski-ikään. Yksinkertaisista hetken oivalluksista syntyy verbaalisesti henkeäsalpaavia maisemia. Ikuiset aiheet kuten yksinäisyys, rakkauden kaipuu ja elämän huikea ohikiitävyys käsitellään terhomaisen terävästi, humoristisella analyyttisyydellä ja itseironialla: "Olen menevä mies ikuisuuden perspektiivissä." Terhon runot hymyilyttävät ja koskettavat.