Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Turtola, Kansalliskirjailija Juhani Aho

    Turtola, Kansalliskirjailija Juhani Aho

    33,25 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Juhani Ahon syntymästä on kulunut 150 vuotta. Kirjailijauransa lisäksi Juhani Aho oli yksi aikakautensa merkittävimmästä vaikuttajista. Juhlavuoden kunniaksi emeritusprofessori, poliittisen historian tutkija Martti Turtola kertoo Juhani Ahosta poliittisena henkilönä ja sanomalehtimiehenä. Tsaarinvallan puristuksessa Aho katsoi parhaaksi lähteä vapaaehtoiseen maanpakoon vuonna 1903. Palatessaan hän pääsi parahiksi toteamaan, että kenraalikuvernööri Bobrikov oli ammuttu. Politiikan ja kirjoittamisen lisäksi Aholla oli muitakin intohimon kohteita; naiset ja kalastus. Lukuisten nuoruudenrakkauksien jälkeen Juhani Ahon elämä vakiintui kahden naisen ympärille, vaimoonsa Venny Soldan-Brofeldtiin ja Vennyn sisareen Tilly Soldaniin, johon kirjailijalla oli avioliiton ulkopuolinen suhde. Juhani Ahoa kutsutaan myös perhokalastuksen isäksi. Vuodesta 1905 lähtien Huopanankoski houkutteli joka kesä häntä luokseen. Juhani Ahon käsiala oli myös legenda. Emil Nervander totesi aikoinaan, että se on kuin "Brysselin pitsiä". Toinen kirjoittajista, Jyväskylän yliopistossa maisteriksi opiskeleva Tarja Lappalainen kertoo Juhani Ahosta aina hänen syntymästä loppuhetkiin saakka. Juhani Aho jätti merkittävän jäljen maamme historiaan kirjallisuudellaan, politikoinnillaan ja yhteiskunnallisella aktiivisuudellaan. Arkistoista, yksityishenkilöiltä ja sukulaisilta löydetyt kuvat täydentävät juhlakirjaa ja tekevät siitä ainutlaatuisen.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789525708677
    Paino (kg)
    0.689
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.