"Tämä on kertomus runon vimmasta sen voimasta ja vaikutuksesta. Kertomus työstä, arjesta ja juhlasta onnesta ja epäonnesta, ainaisesta ristiriidasta halun ja mahdollisuuden välillä, kun aika on jaettava perheen työn, taiteen ja opiskelun kesken. Kertomus yhteistyöstä, yleisön kohtaamisesta, arvostelun oikeudenmukaisuudesta ilosta ja surusta, kulttuurien moninaisuudesta ja paljosta muusta." Anna-Liisa Alanko Runon lausumisesta ei ole kirjoitettu kovinkaan paljon, joten tämä teos avaa jo hieman ehkä katoavaa kulttuurin osa-aluetta. Teoksessa Alanko muistelee pitkää lausujan uraansa 60-luvulta viime vuosille saakka. Teoksesta välittyy hyvin lausujan tunnelmallinen suhde runouteen, sen tulkintaan ja yleisöön. Teoksessa kuvatut tapahtumat ovat vahvasti läsnä. Vaikka muistellaan vanhojakin asioita, lukija seuraa niitä samalla kun ne tapahtuvat. Vuosien varrelta kerätyt kuvat värittävät kerrontaa ja antavat siihen perspektiiviä. Alanko kuvaa taidokkaasti sitä, kuinka haastavaa, raskasta ja silti palkitsevaa koko yleisön keskittymisen kerääminen saattaa parhaimmillaan olla.