Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Puonti, Milo

    Puonti, Milo

    30,70 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Syntynyt huumekauppiaaksi Kale Puontin Pasilan Myrkky -dekkarisarjan toisessa osassa Helsingin huumepoliisi jäljittää sumeilemattomia, huumebisnekseen kasvaneita rikollisia. Fatjon Milo tyri jäädessään kiinni rikoksesta, mutta tuomio on nyt istuttu, ja vankilan ovelta näytetään avointa tietä. Ihan ensiksi Milon on tavattava setänsä. Hän ohjailee Albaniassa suvun yritystä, jonka ydinosaamista on kansainvälinen huumekauppa. Uusi henkilöllisyys ja passi hoituvat käden käänteessä, ja pian Milo on taas Suomessa. Kauppa käy, ja se huomataan Pasilassakin. Kun kaksi nuorta tyttöä kuolee heroiiniin helsinkiläisessä hotellissa, tilanne on yhtäkkiä tulikuuma. Toista kertaa ei voi tyriä, Milon on otettava käyttöönsä järeämmät keinot. Pasilan Myrkky -dekkarisarjan luonut poliisi Kale Puonti tuntee poliisityön ja alamaailman kuviot kuin omat taskunsa. Sarjan toisessa osassa Helsingin huumepoliisi jäljittää tekijöitä, jotka ovat imeneet rikollisen elämäntavan jo äidinmaidosta ja joille muita vaihtoehtoja ole tarjolla. Puontin tyyli on vähäeleinen, mutta rivien väliin tiivistyy paljon kokemusta, joka välittyy lukijalle äänettöminä kysymyksinä ja oivalluksina. Kale Puonti (s. 1962) työskenteli yli 30 vuotta Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa. Tammikuussa 2024 ilmestyvä Joni on vakuuttavan realistisen Pasilan Myrkky -rikosromaanisarjan kuudes osa. Aiemmin sarjasta ovat ilmestyneet osat Manni, Milo, Saarni, Aribo ja Fadi, ja neljästä ensimmäisestä on myyty tv- ja elokuvaoikeudet. Puonti tunnetaan paitsi dekkaristina myös tietokirjoistaan, kuten Kokaiinikeilapallo ja muita huumekytän tapauksia sekä Satu - Alamaailman rautarouva, joka on käännetty ruotsiksi, tanskaksi ja norjaksi. Lisäksi Puonti on tuttu katsojille MTV3:n Rikospaikka-ohjelman vakiokasvona ja kuuntelijoille podcastin tekijänä. Immun ja Kalen rötöskatsaus -podcast on saavuttanut jo 100 000 kuuntelun rajan, ja suositusta Ammattina rikos -podcastista on tehty kolme tuotantokautta.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789523761223
    Paino (kg)
    0.356
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.