Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

"Pidän pienistä koirista, näyttelijättäristä ja maalaustaiteesta", totesi Mika Waltari vuonna 1950. Kuvataide oli hänelle erittäin tärkeää. Se nosti masennuksesta, inspiroi ja tarjosi esikuvia henkilöhahmoiksi. Monista taiteilijoista tuli hänen sydänystäviään. Toisaalta Waltarin itsensä tuotanto on synnyttänyt oman visuaalisen taiteen maailmansa. Mika Waltari - Elämän värit esittelee Waltarin henkilön ja elämäntyön vuorovaikutussuhdetta taiteen ja taiteilijoiden kanssa hänen oman epookkinsa näkökulmasta. Waltari kirjoitti 1940-luvulla Eemu Myntistä, Yrjö Saarisesta, Otto Mäkilästä ja Mauno Markkulasta esseet Suomen Taiteen vuosikirjoihin. Aimo Kanervasta hän julkaisi kirjan 1977. Nämä tuoreutensa ja syvyytensä säilyttäneet tekstit ovat mukana myös Tuula Karjalaisen kirjassa. Runsaasti kuvitettu teos julkaistaan kirjailijan juhlavuoteen liittyvän näyttelyn yhteydessä. Näyttelyn järjestää Ateneum, ja FT Tuula Karjalainen on sen kuraattori. Hän on toiminut Helsingin kaupungin taidemuseon sekä Kiasman johtajana ja julkaissut artikkeleita ja kirjoja taiteesta ja taiteilijoista.

Mika Waltari ja taiteilijaystävät

40,25 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.