Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Suomen kalliomaalausten merkit

    Suomen kalliomaalausten merkit

    36,40 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Vanhimmat suomalaiset kalliomaalaukset ovat erilaisia viivakuvioita ja kämmenpainamia. Myöhemmin yleistyvät myös hirvikuvat, ihmishahmot ja vene- ja sarvikuviot. Yhä nuo yksinkertaiset merkit kertovat meille kivikauden suomalaisten elämästä, uskomuksista ja tavoista. Keski-Euroopan kallio- ja luolamaalaukset ovat usein nuorempia, eloisampia ja paremmin säilyneitä kuin suomalaiset kalliokuvat. Meidän kalliomaalauksemme ovat alkukantaisia ja voimakkaita. Ne kertovat ihmisen tarpeesta ilmaista itseään ja todellisuuttaan muille ihmisille - ja kenties jälkipolvillekin. Suomesta on löydetty 106 kalliomaalausta ja lukuisia punamultajäänteitä. Monet kuvat ovat haalistuneet ajan kuluessa lähes tunnistamattomiksi; toiset näkyvät vain juuri oikeissa sääolosuhteissa. Moni maalauskallio on silti hätkähdyttävä maamerkki. Se kiinnittää kulkijan huomion, ja punamullalla värjätyt kuvat heräävät eloon sammalen, jään ja kallion omien värien keskeltä. Kansainvälisesti arvostettu kalliomaalausten asiantuntija Pekka Kivikäs antaa kirjassaan uusinta tietoa ja tulkintoja suomalaisista kalliokuvista, maalausten synnystä ja levinneisyydestä. Suomen kalliomaalausten merkit esittelee vaikuttavimmat kalliomaalausseinämämme ja niiden merkistön. Kivikäs sai Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 1996.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789517965903
    Paino (kg)
    1.591
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.