Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Infrastruktuurin ja julkisten toimintojen sijainnin vaikutukset aluetasolla

    Infrastruktuurin ja julkisten toimintojen sijainnin vaikutukset aluetasolla

    17,95 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Selvityksessä tarkastellaan infrastruktuuri-investointien sekä julkisten, erityisesti valtion toimintojen sijoittumisen aluetaloudellisia vaikutuksia Suomessa. Valtion toiminnot alueella luovat välituotekäytön ja tulojen kasvun sekä sitä kautta edelleen kulutuksen kasvun avulla kerrannaisvaikutuksia sijaintialueelleen. Esimerkiksi valtion hallinnon 1 000 työpaikan lisäys (joka vastaa noin 30 milj. euron menoa) saa aikaan noin 1 350 hengen kokonaistyöllisyyden lisäyksen koko maan tasolla. Yksittäisissä maakunnissa vaikutukset eivät kuitenkaan ole näin suuria, sillä osa syntyvästä kysynnästä "vuotaa" pois muihin maakuntiin. Vuodon suuruuteen vaikuttaa maakunnan toimialarakenne ja koko. Infrastruktuuri-investointien vaikutusten luonne voi olla yllättävä ja niiden suuruutta koskevat arviot ovat hyvin epävarmoja ja tapauskohtaisia. Vaikutukset aluerakenteeseen riippuvat siitä, vahvistavatko vai heikentävätkö ne aluekehitykseen vaikuttavia keskittymis- ja hajautumisvoimia. Monessa tapauksessa saavutettavuutta parantavat liikenne- ja muut infrastruktuuri-investoinnit voivat saada aikaan tuotannon ja työllisyyden keskittymistä. Raportissa tarkastellaan myös valtion toimien hajasijoituksen vaikutuksia sekä infrastruktuuri-investointien merkitystä luonnonvarojen hyödyntämisessä.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789525807790
    Paino (kg)
    0.28
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.