Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori

Tuotekuvaus

Suomalaiset nielevät talouskurin vapaaehtoisesti, mutta muille sitä syötetään väkisin Suomessa ja Euroopassa noudatetaan 2000-luvun finanssikriisin jälkimainingeissa ankaraa talouskuripolitiikkaa. Kansalaiset on saatu uskomaan, että julkinen talous on kestämättömän suuri, ja siksi valtio elää yli varojensa ja velkaantuu. On siis leikattava julkisista menoista ja vähennettävä velkaa. Lisäksi vientiteollisuuden kilpailukyvyn nimissä alennetaan kotimarkkinoiden palkkoja ja hintoja. Tämän pitäisi kääntää talous jälleen kasvuun. Ikävä kyllä näin ei käy. Brownin yliopiston professori Mark Blyth osoittaa, ettei talouskuri lisää kasvua tai sen mahdollisuuksia. Pikemminkin se on historian saatossa vain rikastuttanut superrikkaita ja kärjistänyt eriarvoisuutta. Euroopassa talouskuria ja valtiontalouden vakautta tarvitaan liian suureksi kasvaneen pankkijärjestelmän pitämiseksi pystyssä. Sen varjolla voidaan myös toteuttaa talousliberalistien ikiaikainen haave eli purkaa demokraattisesti ohjattu valtio. Siksi talouskuri on mitä vaarallisin oppi.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789517685856
Paino (kg)
0.346
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Blyth, Talouskuri - Vaarallisen opin historia

28,05 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.