Li Kunwulla jos kenellä on herkullinen näköalapaikka kiinalaisen politiikanteon ja arjen leikkuupisteessä: hän on piirtänyt 30 vuotta propagandaa Kiinan kommunistiselle puolueelle. Sarjakuvallisen elämäkertansa kertojaksi hän löysi Kiinassa kymmenen vuotta asuneen ranskalaisen P. Ôtien. Isän aika aloittaa komean Minun Kiinani -trilogian, "kiinalaisen Persepolisin", jossa yhdistyvät sujuva tarinankerronta ja perinnetietoinen, omaleimainen piirrostyyli. Kuvista löytyy viittauksia niin propagandan kyselemättömään kuvakieleen kuin hienostuneeseen kiinalaiseen kalligrafiaan. Ensimmäisessä osassa näemme Kiinan kehityksen kommunismin värissä kasvatetun lapsen vilpittömin silmin. Li syntyy vuonna 1950, kun Mao on juuri noussut valtaan. Yunnanin vuoristossa eläminen on niukkaa, mutta kiinalaiset valmistautuivat kääntämään uuden lehden historiassaan. Diktatuuri esittelee itsensä sulosäkein, mutta tulee vähä vähältä tungettelevammin osaksi perheen elämää, ja eritoten Lin isä saa tuntea sen nahoissaan. Lapsen vakavuudella Li lausuu ulkoa Punaisen kirjan säkeitä ja selviytyy kolmen vuoden nälänhädästä. Vähä vähältä myytit murtuvat, ja eräänä päivänä tulee suuri suruviesti: johtaja Mao on kuollut. Kansalaisten pakkovärväykset ja julmat nöyryytykset tallentava Isän aika on ravisteleva ja järkyttäväkin lukukokemus, jonka jokainen kohtaus hehkuu outoa absurdiuden huumoria. Se on ajaton todiste hulluudesta, johon yksi toivoa luvannut mies saattoi kansansa hypnotisoida.