Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori

Tuotekuvaus

Naisten ja miesten palkkaero on yleismaailmallinen ilmiö. Suomessakaan ei voi puhua sukupuolten tasa-arvosta ennen kuin naisten ja miesten välinen palkkaeriarvoisuus on ratkaistu. Merja Kinnusen uraauurtava väitöskirja Luokiteltu sukupuoli (2001) tuo esille, kuinka taloudellisia ja yhteiskunnallisia asemia kuvaavat luokitukset pitävät yllä sukupuolen mukaisia hierarkioita yhteiskunnassa. Siten luokittelut osallistuvat naisten ja miesten palkkaeron vahvistamiseen. Lisäksi ne ilmentävät yhteiskunnallisia valtasuhteita ja kulttuurisia käsityksiä sukupuolesta. Teos on historiallisesti rikas, sillä siinä tarjotaan lukijalle kertomus suomalaisesta yhteiskunnasta aina 1700-luvulta 2000-luvulle saakka. Merja Kinnunen osoittaa, että sukupuoleen perustuvat yhteiskunnalliset järjestykset ja kulttuuriset käsitykset ovat hämmästyttävän pysyviä. Työvoiman, ammattien, kotitalouksien, yhteiskunnallisen ja taloudellisten asemien luokitukset kertaavat ja toistavat naisten ja miesten välisiä hierarkioita. Lapin yliopiston sosiologian emerita professori Merja Kinnunen (1955-2021) oli feministisen työelämäntutkimuksen ja sosiologian edelläkävijöitä Suomessa.

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789517689823
Paino (kg)
0.23
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Luokiteltu sukupuoli

32,05 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.