Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Väyrynen, Vielä voimme pelastua - Tie itsenäiseen ja eheytyvään Suomeen

    Väyrynen, Vielä voimme pelastua - Tie itsenäiseen ja eheytyvään Suomeen

    10,00 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    EUROOPAN ”HULLUN VUODEN” KAKSI LIITTOA Vuonna 1968, Euroopan ”hulluna vuotena”, elämääni syntyi kaksi pitkäaikaista liittoa. Solmin avioliiton Vuokon kanssa ja liityin Keskustapuolueen jäseneksi. Liittomme Vuokon kanssa on kestänyt ajan saatossa hyvin. Viime vuosina suhteessani puolueeseen on ollut ongelmia. Puolue on pettänyt keskinäisen luottamuksemme. Suomen nykyiset vaikeudet johtuvat ennen muuta siitä, että olemme viime vuosikymmeninä askel askeleelta menettäneet itsenäisyyttämme. Tästä syystä meillä on alhainen elintaso ja kasvava valtion velka, ja tästä syystä sosiaaliturvaa leikataan. Presidentinvaalien kautta Suomi on palautettava perinteiselle ulkopoliittiselle linjalleen puolustamaan maamme itsenäisyyttä ja kansallisia etuja. On ryhdyttävä jälleen vahvistamaan kansamme eheyttä ja vaurautta.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789529484034
    Paino (kg)
    0
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.