Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori

Tuotekuvaus

Aleksandra Jefimenkon (1848-1918) kokoama teos Arkangelin kuvernementin lappalaisten, karjalaisten ja samojedien tapaoikeuksia (1877) kertoo Venäjän Pohjolan vähemmistöjen historiasta. Se kuvaa karjalaisten, saamelaisten ja nenetsien menneisyyden arkisia tapoja mutta myös Venäjän valtaväestön historiallista suhtautumista vähemmistöihin. Marja Kynkäänniemen ansiokas käännös suomentajan huomautuksineen selvittää nykylukijalle tuolloista ajankuvaa, kontekstoi tekstiä historialliseen aikaansa ja avaa tekstin merkityksiä moneen suuntaan. Aleksandra Jefimenko oli venäläinen historian tutkija ja kansatieteilijä, jolle myönnettiin ensimmäisenä naisena Venäjällä historian kunniatohtorin arvonimi. Jefimenko oli myös ansioitunut Ukrainan historian ja kulttuurin tutkija. Jefimenkon teos pureutuu 1800-luvun Venäjän pohjoisten vähemmistökansojen elämäntapaan tavanomaisen oikeuden näkökulman kautta. Ilmestyessään teos oli ensimmäinen tutkimus, johon oli koottu tuohon aikaan saatavissa oleva tieto Arkangelin kuvernementin alueella asuvista vähemmistöistä. Kirjansa lähteinä Jefimenko on käyttänyt paikallishallinnon tuomioistuinten päätöksiä, tutkimusmatkailijoiden ja tiedemiesten matkakertomuksia sekä paikallisten pappien kuvauksia. Nykylukijalle teos tarjoaa matkan sekä historiaan että historialliseen puhetapaan, jolla vähemmistöjä ja heidän asioitaan on kuvattu. - Kirjan yksi arvo on, että siihen sisältyy oikeasti karjalaisten, mutta myös saamelaisten ja nenetsien menneisyydestä ja entisistä tavoista kertovaa tietoa, jota on hyvä saattaa suomalaisten ja nimenomaan Karjalan alueesta kiinnostuneiden lukijoiden tietoon, toteaa teoksen avaussanat kirjoittanut akatemiatutkija, folkoristiikan dosentti Karina Lukin. - Ajattelen, että kirja on ensisijaisesti historiallinen lähde. Se sopii lukijoille, joita kiinnostaa meitä lähellä asuvien Venäjän vähemmistöjen historia ja tavat yleisesti, esimerkiksi naimisiinmeno ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, tai mitä on ajateltu esimerkiksi varkauksista. Ei kannata hämääntyä sanasta tapaoikeus, vaan kirja kannattaa hahmottaa hyvin arkistenkin historiallisten tapojen kuvauksena, Lukin toteaa. Lukuohjeena Lukin painottaa kiireettömyyttä. - On tärkeätä muistaa, että kirja kertoo menneisyydestä. Se kertoo, miten ihmiset hahmottivat vähemmistöjä ja miten he kertoivat vähemmistöistä Venäjällä. Kirja on retki vieraan maan menneisyyteen, sitä pitää lukea hitaasti mutustellen ja makustellen - ei tuomiten, vaan pyrkien myös ymmärtämään kirjoittajia omassa yhteydessään. Kirjan nimi on suora suomennos vuonna 1877 Pietarissa ilmestyneen venäjänkielisen alkuteoksen nimestä , (Narodnye juriditšeskie obytšai loparej, karelov i samojedov Arhangel'skoj gubernii).

Ominaisuudet

Tuotekoodi
9789527193839
Paino (kg)
0.622
Pakkauskoko
1 kpl
Valmistusmaa
Suomi

Arkangelin kuvernementin lappalaisten, karjalaisten ja samojedien tapaoikeuksia

31,15 €

Toimitettuna

Saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.