Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Roheen joulukirja - Ruoka

    Roheen joulukirja - Ruoka

    20,60 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Katulehti Rohee tuo joulumyyntiin suloisen joulukirjan, jossa ei ole unohdettu yhteiskunnallisia näkökohtia. Teemana on ruoka ja tietysti erityisesti se joulun ajan ruoka. Katulehti Rohee on kaksi vuotta Tampereella toiminut aikakauslehti, jonka erikoisuus on sen jakelukanavassa: lehden saa ostettua katumyyjiltä. Myyjäksi voi ryhtyä kuka tahansa rahaa tarvitseva ja lehdenmyynti on kynnyksetön mahdollisuus tienata. Ostamalla kirjan verkkokaupasta tuet Roheen pitkäjänteistä työtä. Kirjassa sukelletaan ruokamuistoihin, joita jakavat myös Roheen myyjät. Kirjasta löydät maailman parhaan konjakkisinapin resepti ja esimerkiksi muistoja teiskolaisesta joulusta. Lisäksi tutustutaan esimerkiksi maatiaiskanoihin sekä julistetaan uusi keho- ja joulurauha. Mukana on myös symbolien joulua ja ilmastoasiaakin. Tekijöinä muun muassa Hannele Huhtala, Javiera Marchant Aedo, Sampsa Hannonen, Jiipu Uusitalo, Tuuli Orasmaa, Matti Apunen, Saara Särmä, Anitta Ahonen sekä Johanna Annola.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789523971912
    Paino (kg)
    0
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.