Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

1930-luvun lopulla sota on jälleen todellisuutta Suomessa. Ohranan syynissä ollut Ismo Torni vasemmistolaistovereineen joutuu miettimään, lähteäkö rintamalle. Ismo päättää lähteä, mutta ystävä Anton Rimminen tekee toisen ratkaisun. Ismon vaimo Silja jää Lahteen ilmavalvontalotaksi. Ismo kasvaa sodan julmuuteen pikkuhiljaa, mutta haavoittuu ja joutuu sairaalaan, johon tehdään pommi-isku. Kotirintamalle tulee tieto, että Ismo on kuollut. Samaan aikaan Lahdessa tapahtuu kolme merkillistä murhaa, joita Otso Kekki sitkeästi koettaa selvitellä, vaikka tukea tutkinnalle ei heru. Virkaintoiset Valpon etsivät vaikeuttavat monien elämää, ja lopulta Valpon mielivallan kohteeksi joutuu myös Kekin vaimo Vera. Useita vuosia on kulunut sarjan edellisen osan tapahtumista, ja Lahden reunanpalstalaiset ovat uusien haasteiden edessä. Tilinteko kuvaa koskettavasti tavallisen kansan epätietoisuutta sodankäynnin keskellä sekä sodan järjettömyyttä, josta kaikki päähenkilöt saavat osansa. Sisällissodan jättämät arvet kärjistävät yhä ihmisten välejä, mutta rivit pitäisi saada yhtenäisiksi.

Sandberg, Tilinteko - Jännitysromaani

28,90 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.