Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Schepp, Ikuisesti merkitty

    Schepp, Ikuisesti merkitty

    7,35 €
    Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

    Toimitettuna

    Ei saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Ikuisesti merkitty on ensimmäinen osa kirjasarjasta, joka kertoo syyttäjä Jana Berzeliuksesta. Ruotsalaisen Emelie Scheppin debyyttitrilleri on sensaatio ja sitä on myyty yli 140 000 kappaletta vain Ruotsissa. Sarja on nyt myyty myös Suomeen, Tanskaan, Norjaan, Saksaan, Hollantiin, Japaniin, Tsekkeihin, Italiaan ja Puolaan. 9-vuotias Jana Berzelius herää eräänä kesäpäivänä sairaalassa. Hänellä ei ole minkäänlaista muistikuvaa kuka hän on tai mistä hän tulee. Kaksikymmentäyksi vuotta myöhemmin hän saa menestyneenä syyttäjänä tehtäväkseen johtaa esitutkintaa, joka koskee huomiota herättänyttä Norrköpingin maahanmuutoviraston toiminnanjohtajan Hans Juhlenin murhaa. Jana aloittaa intensiivisen työn tapauksen ratkaisemiseksi yhdessä rikoskomissaario Henrik Levinin ja rikostutkija Mia Bolanderin kanssa. Mutta tutkimus saa odottamattoman käänteen kun löydetään jälleen yksi ruumis. Tällä kertaa se kuuluu pojalle. Mitä enemmän Jana ottaa selvää kuolleen pojan taustasta, sitä lähemmäksi hän pääsee oman tapauksensa totuutta. Tarina, jonka hän kohtaa on synkempi ja verisempi mitä hän olisi ikinä voinut kuvitella.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789150926439
    Korkeus (cm)
    21
    Leveys (cm)
    13
    Syvyys (cm)
    3
    Paino (kg)
    0.464
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.