Siirry suoraan sisältöön
Prisma.fi etusivu
Ostoskori
Ohita tuotekuva
    1. Raevaara, Laukaisu

      Raevaara, Laukaisu

      10,35 €

      Toimitus

      Ei saatavilla

      Nouto myymälästä

      Ei saatavilla

      Tuotekuvaus

      Perhesurma on rikoksista ehkäpä vaikeimmin ymmärrettävä teko. Miksi kukaan haluaisi tuhota läheisiään, saati omia lapsiaan? Silti joku tekee niin, Suomessakin, vaikka onneksi melko harvoin. Tiina Raevaara tutkii romaanissaan ilmiötä kaunokirjallisuuden keinoin. Romaanikerronta vie samaan aikaan lähelle kohdettaan, mutta auttaa myös etäännyttämisessä - onhan tarinassa kuitenkin kyse vain tarinasta, ei oikeasta, pakahduttavasta uutisesta. "Aihe on vaivannut minua kauan", Raevaara kertoo. "Mietin, kuinka pienistä asioista ihmisen sortumisessa oikeastaan onkaan kyse. Olin pitkään sitä mieltä, etten voi enkä halua kirjoittaa noin raskaasta aiheesta. Lopulta tarina kuitenkin suorastaan vyöryi päälleni, ja kirjoitin kirjan ensimmäisen version kahdessa viikossa." Yhteen päivään voi mahtua koko elämä. Laukaus kuvaa juuri sellaista päivää, päivää, jolloin Pauliinan ja Kerkon perhe-elämä suistui kohti tuntematonta.

      Ominaisuudet

      Tuotekoodi
      9789522990174
      Paino (kg)
      0.402
      Pakkauskoko
      1 kpl
      Valmistusmaa
      Suomi

      Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

      Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.

      Anna palautetta, Avautuu uuteen välilehteen