Kirjailijan pääteos on hiottu ja syvää humanismia huokuva kuvaus erilaisissa rajatiloissa häilyvistä, syrjään sysätyistä ihmisistä. Sefarad on kuningaspari Ferdinandin ja Isabellan 1400-luvun lopulla Espanjasta karkottamien juutalaisten antama nimi kadotetulle isänmaalleen, jonne nämä aina kaipasivat. Kirja sisältää 17 otsikoitua, näennäisesti irrallista tarinaa, jotka yhdessä muodostavat ehjän kokonaisuuden. Kirjailija itse on verrannut rakennetta muodoltaan vapaaseen, epäsinfoniseen musiikkiin. Teemat, henkilöt ja jopa jotkut lauseet toistuvat läpi teoksen. Omaelämäkerralliseen aineistoon ja sepitteellisiin henkilöhahmoihin tulee lisäksi mukaan historiallisia henkilöitä kuten Franz Kafka ja Milena Jerenka, Primo Levi ja Walter Benjamin. Useat henkilöistä ovat romaanin nimen mukaisesti juutalaisia, mutta aina he ovat jonkinlaiseen maanpakoon joutuneita, sotilasjuntan uhreja, vainottuja tai muutoin ei-toivottuja. Kuoleminen, rakastuminen, yksinäisyys, turhautuminen, eristäytyminen - jokaisella on oma sefaradinsa, rajatilansa. Yhteistä on kertojan ääni, joka on lämmin ja ymmärtävä. Kaiken keskellä se kehottaa solidaarisuuteen, yhteyteen toisten kanssa. Se ei sorru tunteellisuuteen vaan liikuttaa inhimillisellä armeliaisuudella ja myötäelämisellä. Pohjimmiltaan koskettava teos kertoo jälleen kerran muistista, ajankulusta ja siitä, kuinka me kaikki olemme sittenkin yhtä.