Miksi usko on nykyihmiselle niin hankala asia? Etsimme elämäämme kiivaasti mielekkyyttä ja täyttymystä, mutta yksilöllisen vapautumisen lapsina kavahdamme dogmeja ja haluamme löytää ja kokea itse. Usko inhimillisenä perustunteena on jotakin, jota meidän on silti vaikea ohittaa. Esseeteoksessaan Jari Ehrnrooth tunnustelee alastonta, kokemuksellista uskoaan, muistelee nuoren älykön ateistista vastarintaa ja selvittelee suhdettaan opilliseen uskoon. Miksi armo ei opista huolimatta ole piirtynyt kristittyjenkään sydämiin? Mitä tapahtuu, kun oman elämänsä hallitsija rakkauden kohdatessaan huomaa, ettei olekaan itsensä herra? Mitä rakkaudessa, taiteessa, luonnossa ja fyysisyydessä kohtaamamme suuri mysteeri meille ehdottaa? Rakkaus - onko se yhä uskon synonyymi?