Kertomus alkaa uudenvuodenpäivästä, josta lähtien eräässä kuningaskunnassa yksikään ihminen ei kuole. Kuolemaisillaan olevia ryhdytään salakuljettamaan rajan yli, jotta he pääsisivät rauhaan, kirkko hermostuu, kun sen koko rooli on uhattuna, hallinnon ja politiikan piirissä joudutaan paniikkiin, kruununperijän valtaa epätoivo... Sitten yhtäkkiä naishahmoinen kuolema lopettaa pitämänsä tauon ja omaksuu uudenlaisen menettelyn. Tästedes jokainen kuoleva saa viikkoa aikaisemmin kirjeitse tiedon tulevasta kuolemastaan, jotta osaa valmistautua lähtöönsä. Yksi kirje ei kuitenkaan tavoita määränpäätään. Kuoleman ei auta muu kuin lähteä ottamaan selvää, millainen ihminen on tämä hänen voimaansa vastustava olento. Kyseessä on orkesterissa soittava sellisti, joka asuu yksikseen koiransa kanssa ja harjoittelee omaksi ilokseen Bachin soolosellosarjoja. Saramago on itse luonnehtinut uusinta romaaniaan jatkoksi edelliselle (Kertomus näkevistä, suom. 2007) ja täsmentänyt, että lukijan on tarkoitus nauraa katketakseen. Teoksen alkuosa onkin hersyvää yhteiskunnallista satiiria tuttuun saramagolaiseen tapaan, mutta loppua kohti sävy muuttuu. Kertomuksesta kasvaa mielikuvituksellinen mutta aidontuntuinen rakkaustarina, jossa musiikilla on oma sijansa. Vaikka Oikukas kuolema nimensä mukaisesti käsittelee kuolemaa, se on elämänmyönteisintä Saramagoa pitkään aikaan.