Aila Kohtaniemen edellinen pakinakokoelma "Annuka juttuloi" ilmestyi vuonna 2000. Nyt, yli vuosikymmen sen jälkeen, "Annukka" jatkaa valloittavaa kirjoittamistaan tapahtumista, joissa heijastuu koko elämän kirjo. Kuvauksissa koti ja lapset sekä luontaistalouden eri muodot - ja vaikeudetkin - ovat etusijalla. Hän ei myöskään unohda sitä merkittävää työtä, jota sotaveteraanit ovat tehneet Suomen hyväksi. Hänen elämänmyönteisyytensä on kirjan voimakas anti, jota todistaa seuraava lainaus: "Sellaiseltkii tuntuu, jot ihmine omistaa lämässää vaa kaukolasit. Näkköö männeest ajast hyvät ja onnelliset asjat ja ettee päi elämää haaveiloo niist hyvist ja onnellisist ajoist. Kohal olevat hyvät asjat sit helpost jäävätkii näkemättä." Aila Kohtaniemen kuvaukset kertovat naisista, jotka ovat eläneet voimakkaasti jalat maan pinnalla, maalaisjärjellä eteenpäin menevinä ja kiitollisuutta elämästään tuntevina. Hänen kuvailemansa ihmiset löytävät ilon aiheita jokapäiväisestä puurtamisesta kunakin hetkenä. Nämä ihmiset, "Annukka" mukaanluettuna, osaavat seisahtua ja löytää onnen elementit kiireenkin keskellä. Erityisenä ansiona on pidettävä murteen säilymisen edistämistä aikana, jolloin murteilla on taipumusta sekoittua keskenään ja hävitä kokonaan. Kukapa meistä muistaisi, että hänen murteensa perunat ovat "maaomenia" ja omenat "mesomenia". Ulkomailla asuvana yhteys hollanninkielisiin vastaaviin sanoihin herättää kiinnostavia ajatuksia kielen saloista.