Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Jokela, Sumu - Suomalaisia nykynäytelmiä 2

    Jokela, Sumu - Suomalaisia nykynäytelmiä 2

    19,40 €

    Toimitettuna

    Saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Tehään tää projekti pois alta ja mietitään etiikkaa vasta sen jälkeen. Mites toi nyt kuulostaa aika pahalta, kun sen noin sanoo. On alkuvuosi 2014. Kolmen miehen Somnimag-yhtiön huippuinnovaatio, laite nimeltä MGD, kartoittaa ihmisen aivotoimintaa ennennäkemättömän tarkasti. Ainoa ongelma on kalliin koneen saaminen kaupaksi. Kun laitetta lähdetään työ- ja elinkeinoministeriön tuella viemään Venäjälle, ongelmia on äkkiä paljon enemmän. Somnimagin toimitusjohtaja Olli jää puun ja kuoren väliin, kun markkinointipäällikkö Jone on valmis tinkimään moraalista projektin nimissä ja päätutkija Taisto vastustaa koko Venäjä-yhteistyötä. Kun itänaapurin ulko- ja sisäpoliittinen toiminta seurauksineen käy yhä vaikeammin ennustettavaksi ja avustajaksi palkattu, suomenvenäläinen Larissakin vaikuttaa epäilyttävän pätevältä, ei paluuta harmaalta alueelta enää ole. Juha Jokela on palkittu kirjailija-ohjaaja ja Kansallisteatterin kotikirjailija. Jokelan näytelmät ovat tunnetuimpia ja myydyimpiä nykynäytelmiä: Mobile Horror, Fundamentalisti, Patriarkka ja uusimpana Sumu. Lukuisten menestyneiden teatteriesitysten lisäksi Jokela on kirjoittanut myös televisiosarjoja. Hänelle on myönnetty Pohjoismaiden näytelmäkirjallisuuspalkinto vuonna 2008 sekä Suomi-palkinto 2013. Sumu on Suomalaisia nykynäytelmiä -sarjan toinen näytelmä.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789527154076
    Paino (kg)
    0.324
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.