Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Tiuraniemi, Jäämeri - Romaani perheasioista

    Tiuraniemi, Jäämeri - Romaani perheasioista

    13,10 €

    Toimitettuna

    Saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Tragikoominen tarina hajoamassa olevan perheen matkasta avioliiton kipukohtiin. Perheen isän Jounin äiti kuolee Ivalon terveyskeskuksessa, ja perheen äiti, Laura, lupautuu ajamaan heidät Helsingistä pohjoiseen, vaikka kumpikaan ei suin surminkaan kaipaa toistensa seuraa. Mutta kun mukaan on otettava myös heidän kahdeksanvuotias Martin-poikansa, äidin ja isän on koetettava käyttäytyä edes jotenkuten säällisesti, vaikka vaikeaa se on. Tarinaa kertoo myyttinen, ”kaikkitietävä” Ei-Kai, joka ilmestyy auttamaan, kun perhe matkallaan ajautuu tuon tuostakin umpikujaan. Automatka vie lopulta Jäämeren rannalle saakka, ja sen aikana valottuvat Jounin ja Lauran suhteen eri vaiheet. Kuten jo Siina Tiuraniemen esikoisromaani Kukkia Birgitalle osoitti, hänellä on harvinainen kyky kuljettaa tragiikkaa ja äkkiväärää huumoria rinta rinnan ja ajoittaa järisyttävä yllätys erehtymättömällä vaistolla. Vakavista ja raastavistakin asioista kirjoittaessaan hän onnistuu olemaan lämmin ja hauska.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789523750562
    Paino (kg)
    0.426
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.