Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo

Kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat 2007 -eripainokseen on koottu keskeinen kansallinen ja Euroopan unionin taloudellista kilpailua ja julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö. Mukana on laki kilpailunrajoituksista, sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa koskeva sääntely sekä muuta kansallisen tason kilpailulainsäädäntöä. Taloudelliselta vaikutukseltaan tärkeimmät Euroopan unionin kilpailusäännöt, suoraan sovellettavat asetukset ja asetusten tulkintaan keskeisesti vaikuttavat komission tiedonannot, on niin ikään otettu teokseen. Mukana ovat asetukset yrityskeskittymien valvonnasta ja tärkeimmät ryhmäpoikkeusasetukset. Teokseen on koottu myös keskeinen julkisyhteisöjen hankintatointa koskeva sääntely. Kuntien, valtion virastojen ja liikelaitosten sekä muiden julkisyhteisöjen on otettava huomioon hankintalainsäädännön vaatimukset järjestäessään tarjouskilpailuja ja muutenkin hankintojaan organisoidessaan. Menettelyihin osallistuvat yritykset joutuvat niin ikään arvioimaan menettelyjen laillisuutta ja oikeusturvakeinojaan hankintamenettelyn päätyttyä. Teoksessa on otettu huomioon hankintalainsäädännön kokonaisuudistus.

Kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat 2007

68,15 €
Hinta ja saatavuus voivat vaihdella myymälöittäin

Toimitettuna

Ei saatavilla

Osta nyt, nouda myymälästä

Ei saatavilla

Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.