Ajan rajallisuus pakottaa paitsi tarttumaan lapsen lämpimiin käsiin myös määrittelemään kaiken uudelleen, kun puoliso täytyy ohjeistaa uuden elämänkumppanin valitsemista varten. Vaillinaisuus täydentää elämää, ja toivo on väkevä voima. Vuoden 2007 keväällä Niina Repo sai tietää sairastavansa rintasyöpää, ja pahanlaatuinen kasvain oli leikattava välittömästi. Sairaus suisti hetkeksi raiteiltaan niin naisellisen itsetunnon kuin perhe-elämänkin, mutta tuskasta ja epävarmuudesta syntyi myös halu kirjoittaa. Tragediasta versoi tosielämän dialogia, yksityistä päiväkirjatekstiä, humoristista proosaa rintaproteesista ja peruukeista, koskettavia kertomuksia sairaaloiden kolkoilta käytäviltä sekä suoraa pohdintaa naiseuden monista rooleista ja kaavamaisista kauneusihanteista. Arpi on kirjallinen tilkkutäkki, johon on lohdullista kääriytyä. Revon kirjoitukset henkivät lannistumatonta anarkiaa, mehukkaasti säteileviä voitonhetkiä, ja toisinaan niiden makaaberi huumori keventää alitajunnasta väistämättä kumpuavan Mustapukuisen askelten ahdistavuutta. Laura Malmivaaran, Revon ystävän ja yhteistyökumppanin, hetkeen pysähtyneet, ujostelemattoman viipyilevät mustavalkokuvat sekä niiden rinnalla karkeloivat värikuvat täydentävät vaikuttavasti kirjan tekstejä.