Jokaisella meistä on oma, ainutlaatuinen ja meille annettu tiemme kulkea. Todelliset valinnat ovat harvassa, sillä elämällä on tapana antaa, mitä se tahtoo. Elämä tuntuu usein yksinäiseltä ja sen asettama taakka liian raskaalta kantaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan kulje yksin. Huomaamattamme joku pitää meistä huolta ja taivaltaa rinnallamme, olkoon se sitten ystävä, yhteisö tai näkymätön saattaja. Ihmisen elämä on usein kuin loputonta kansainvaellusta tai pakkoraadantaa. Kiireen ja hälyn keskellä voi kuitenkin nähdä kauneutta, kunhan sitä osaa katsoa. Vaikka tiemme on määrätty, voimme vaikuttaa sanoillamme ja teoillamme tähän pieneen ja ohikiitävään hetkeen. Kuulemmeko lähimmäistämme, huomaammeko hänen antamansa merkit, osaammeko tarjota auttavan käden? Yksikään lausuttu sana ei palaa, joten olkoon sana sitten kohottava ja luokoon se ympärilleen toivoa. Viisaus, hyvyys ja sydämen puhtaus, siinä arvot, joita meidän tulisi puolustaa. Arkkipiispa Leon uusin teos Kun usva häviää sisältää runoja, jotka ovat vahvasti samastuttavia ja rehellisyydessään koskettavia. Runojen lähestymistapa elämään ja kanssakulkijoihin on syvästi humaani. Sanomaltaan universaali runoteos tarjoaa vahvan lukukokemuksen, jossa kirjoittajan ja lukijan maailmat, tunteet ja ajatukset kohtaavat. Emme lopulta olekaan maailmassamme yksin.