Romaanissa Tarinoiden joella kaikki virtaa. Siksi päähenkilöiden sukunimikin on Virtanen. Virtasen sisarukset pitävät vanhaintavarain liikettä Aurajoen rannalla. He kertovat ostajille tarinoita, sillä vasta tarina herättää vanhan esineen henkiin. He vaeltavat hankintamatkoillaan pohjoisesta etelään ja takaisin kuin muuttolinnut. He ymmärtävät olevansa osa luonnon kiertokulkua, sillä materia ei koskaan häviä, se vain muuttaa olomuotoaan. Eteläisillä matkoillaan he tajuavat, että Saharan eteläpuolinen Afrikka toimii kierrätyskeskuksena, jonne länsimaiden ylikulutuksen tuottamat jätteet päätyvät. Suomessa nämä suvun matriarkat huolehtivat perheestä, joka koostuu sukulaislapsista. Näille he opettavat oman syväekologisen elämänkatsomuksensa kertomalla tarinoita. Kun sisarukset lopulta vanhenevat ja haurastuvat, he kieltäytyvät länsimaisesta vanhustenhuollosta, jonka he kokevat koneelliseksi ja vapauttaan rajoittavaksi. Lukijalle selviää vähitellen, miten he siinä onnistuvat ja miten heidän elämänkatsomuksensa auttaa ratkaisemaan ongelman. Ja miten joki liittyy heidän viimeiseenkin seikkailuunsa. Kotkassa asuvan Helena Nummisen aiemmissakin kirjoissa Manzesen madonnat (2002) ja Savannin värit (2010) näkyvät vahvat kokemukset Afrikassa. Kun olin pieni tyttö, istuin ompeluseuroissa isoäidin helmoissa ja kuuntelin miestä, joka kertoi lähetystyöstään Ambomaalla. Silloin päätin ryhtyä isona lähetyssaarnaajaksi. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin matkustin Afrikkaan. Enkä lopultakaan lähetyssaarnaajana, vaan tekemään sosiaaliantropologian laudaturtutkimusta. Ja silloin Afrikka lumosi minut uudelleen.