Siirry suoraan sisältöön
Prisma logo
Ostoskori
    1. Hast, Kymmenen virran maa - 2. osa

    Hast, Kymmenen virran maa - 2. osa

    39,50 €

    Toimitettuna

    Saatavilla

    Osta nyt, nouda myymälästä

    Ei saatavilla

    Tuotekuvaus

    Kirja on jatkoa ensimmäiselle osalle ajoittuen 1920 – 1940 luvulle. Tälle kaudelle sijoittuvat mm. kieltolaki, lotta- ja suojeluskuntajärjestöjen nousu, talvisota ja poliittisesti kahtia jakautuva nuori Suomi. Ajalle ominaisia olivat jatkuvat sahojen, uittojen ja tukkityömaiden lakot. Pohjoisessa varsinkin Kemiyhtiö ja metsäpäällikkö Sundquist joutuivat kärsivän osapuolen osaan. Ternujoen Tammikämpän lakko 1930-luvulla pysäytti uiton ennen kuin se ehti edes alkaa. Porttikosken yläpuolelle rakennettu tammi oli nostanut tulvivan veden Luudaslehdon laidoille saakka. Kymmenet tukkilaiset vain istuivat ja katsoivat Porttikosken kuohuja… Tervolassa käynnistyi maan pohjoisimman Suojeluskuntapiirin ensimmäiset kesäpäivät, jossa suojeluskunnat ja kyläläiset ottivat mittaa toisistaan eri urheilulajeissa. Ervamaan ja Harilan suvun päämiehet pohdiskelevat huolestuneena Suomen ja Euroopan tilanteen kehittymistä jalat tiukasti maanpinnalla. Talvisodan puhjetessa heidän molempien pojat, Martti ja Erkki, olivat suorittamassa varusmiespalvelua. Sodan jatkuessa sankarihautojen ristien määrä lisääntyi ja kyläläisten huoli ja murhe kasvoi. Itsenäisen valtion tulevaisuus oli jälleen uhattuna.

    Ominaisuudet

    Tuotekoodi
    9789525823790
    Paino (kg)
    0.468
    Pakkauskoko
    1 kpl
    Valmistusmaa
    Suomi

    Oletko tyytyväinen tuotetietoihin?

    Ovatko tuotetiedot riittävät? Jos tuotetiedoissa on puutteita tai niitä voisi muuten parantaa, anna palautetta.